Antirasistista draamaa

YLE on viime aikoina yllättänyt positiivisesti. Viimeisen kahden viikon aikana on teeveestä tullut kaksi laadukasta minisarjaa, jotka kummatkin ajoittuvat 2. maailmansodan aikoihin.
BBC:n tuottama Sateenkaaren pää (Small Island) kertoo jamaikalaisista siirtolaisista, jotka seuraavat unelmiaan emomaan kehityksestä ja edistyksestä Lontooseen. Kirjailija Andrea Levy on voittanut Orange-ja Commonwealth-palkinnot tällä romaanillaan, ja sarja vaikuttaa yhtä tasokkaalta. Ihan harmittaa, että sarjassa on vain kaksi jaksoa, olisin mielelläni seurannut sarjaa koko kesän. Levyn tuotannosta innostuneena hankin myös hänen uusimman romaaninsa Long Song, joka kertoo orjakaupan loppuvuosista Jamaikalla. Kirja on niin liikuttava ja raa'an kaunis, ettei sitä raaski ahmia, vaan se pitää lukea hitaasti ajatuksella. Niin koukussa olen sarjaan ja Levyn sanalliseen arkkuun, että luultavasti tulee shoppailtua Amazonilta naisen koko tuotanto. Muutama vuosi sitten opetin afro-karibialaista kirjallisuutta. Jos saisin opettaa kurssin uudelleen, keskittyisin luultavasti kolmeen kirjailijaan: Andrea Levyyn, Jamaica Kincaidiin ja Chimamanda Ngozi Adichieen.
Toinen yllätys oli saksalainen minidraama Neekeri, neekeri, nokikolari. Katsoimme sitä yhdessä poikani kanssa, ja hän tapitti sarjaa silmät ymmyrkäisenä melkein uskaltamatta liikkua. Siinä seurattiin puoliksi liberialaisen pojan Hans-Jürgenin kohtaloa Hampurissa sodan eri vaiheissa. En voinut kuin todeta, että nyky-Suomessa eletään jokseenkin tätä samaa todellisuutta kuin 30-luvun Saksassa- "neekeriukoista" lausuntoja antavat Herra Hakkaraiset saavat porskuttaa parlamentissamme, ja naiiveina uskomme, että heidän pitäminen salongeissa lisää demokratiaa. Tuo sarja on pedagogisesti tosi onnistunut, ja haluaisin näyttää sitä isommillekin yleisöille kuin kotikatsomolle.