I am departing to Russia for the first time in my life within the next 10 hours. It's amazing that I've been to 20+ countries but never to Finland's largest neighbour. Our destination is Viena Karelia, close to the Finnish border up north-east from where I live. The place where Kalevala was collected and the bardic lands that many young Lord of the Rings fans dream of visiting...
It's going to be yet lighter there in the evenings than here and there will be more mosquitoes. People live there in the midst of nature and are much dependent on the waterways and forest. I am excited about showing my spoiled kids a place without burger joints, high street chain stores, or broadband internet connections in each and every home. No pizza-kebab places run by immigrants either, no tofu sausages, no feminist conferences, nor anti-racist action weeks. Chances are that I'll be the most puzzled family member, not the kids.
Russia is very much part of our everyday life nowadays; in the streets of Tampere it is ten times more likely to hear Russian spoken than our second native tongue, Swedish. I don't speak any Russian although I've had good possibilities to listen to it for many years now in my everyday life. I wonder what's happening with my language learning capacity: what once seemed to just pour in nowadays needs intensive courses and extensive home-stays with native people. (In Viena Karelia the older generations still speak their own language, which is very close to Finnish. The younger generations speak mainly Russian, due to Soviet ethno-linguistic policies. I am expecting a lot of code-switching and pleasant confusion with words...)
The bags are packed with not practical enough clothing (we basically own city clothes only), presents for our host families, toilet rolls, water flasks, a medicine cabinet and mosquito spray. I don't have enough space in my bags for rubber boots for three, and the weather reports promise heavy rain for the coming week. The roads in Viena Karelia are going to be muddy to the extremes I might not yet have seen. If this happens, we're going to be positive about our new methods of body art. Some pics might follow. Keep tuned.
Sunday, 24 June 2007
Kaiken maailman kilpailuista
Voitimme lasten kanssa miniloman Ahvenanmaalle Viking Linen kilpailussa muutama viikko sitten. Ville Viikinki kutsui lapsia pannukakulle Tampereen Hämeenkadulla ja mennessämme nauttimaan pöydän antimista satuin täyttämään ohimennen heidän kilpailukaavakkeensa. Palkinnon ehdimme jo käyttää hyvällä menestyksellä. Matkan aikana ehdin ajatella seuraavaa:
Todennäköisyys voittaa yritysten kilpailuissa on paljon suurempi kuin lotossa. Niihin osallistuu kenties vain satoja tai tuhansia ihmisiä ja joskus palkintojakin on jaossa kymmeniä, jopa satoja. Jos täyttää muutaman kilpailukupongin viikossa, on hyvin todennäköistä, että voittaa jotain ensimmäisen vuoden aikana. Jos tämän lisäksi harrastaa ristisanatehtäviä ja kirjoittaa asiakaspalautteita lehtiin, mahdollisuudet voittaa jotain moninkertaistuvat. Kuulostaa täysvaltaiselta eläkeläismeiningiltä - riittääkö kenelläkään työikäisellä ruuhkavuosia elävällä energiaa täyttää kuponkeja markettien käytävillä tai käydä naistenlehtien kotisivuilla tuottamassa mielipidesivuille joutavanpäiväistä "sisältöä"?
Kun olin toissa vuonna työttömänä, harrastin kilpailuja vakavissani yli puolen vuoden ajan. Voitin kaikenlaista, mitä en varsinaisesti tarvinnut. Keittokirjoja, rentoutumislevyjä. Kun olen ollut äitiyslomilla, olen keräillyt vaippapakettien ja vellipakkausten viivakoodeja ja saanut paluupostissa leluja, pyyhkeitä, katselukirjoja yms. roinaa. Pidän itseäni kulutuskriittisenä vasemmistolaisena. Miksi siis moinen kaupallinen intoilu ja missä menee raja?
Luin joku aika sitten amerikkalaisesta yksinhuoltajaäidistä, joka tienasi lapsilleen elannon harrastamalla kilpailuja jokseenkin ammattimaisesti. Uskon, että Yhdysvaltojen kaltaisessa maassa se voi onnistua, erityisesti internetin aikakautena, kun lomakkeita voi täyttää kymmeniä tunnissa. Minusta tässä on jotain sairasta, jotain radikaalia ja jotain biologista, ihmisen selviytymisviettiin liittyvää. Myöhäiskapitalistisessa yhteiskunnassa on mahdollista, että jotkut käyttävät hyväkseen kaikki vapaamatkustajan mahdollisuudet. Kilpailuihin osallistuminen on täysin laillista eikä se ole kenenkään toisen toimeentulosta pois. Läskit yritykset vain jakavat pois ylijäämää, jonkunlaisia lohdutuspalkintoja niille, jotka eivät kykene heidän tuotteitaan ostamaan. Kilpailujen ammattilainen on uudenlainen onnenonkija ja arjen selviytyjä. Ylikuumentuneilla markkinoilla on mahdollista saada paljonkin asioita ilmaiseksi, jos tuntee markkinoiden lait.
Olen liian laiska kaupan lavoilta dyykkaamiseen, mutta harrastan satunnaisesti kilpailuja. Uusi periaatteeni on, etten enää maksa postimaksuja lähettääkseni lippulappuja jonnekin, vaan käytän vain internetin mahdollisuuksia tai osallistun paikan päällä. Parhaita kilpailuja ovat ne, joissa palkinnot ovat matkoja, konsertteja, elokuvalippuja yms. ei-materiaalista. Hauskinta on se, ettei kilpailujen tuloksia tarvitse odottaa tiettyyn aikaan viikossa, vaan palkinto saapuu, jos saapuu. Ja se saapuu aina iloisena yllätyksenä - kilpailut eivät jäädytä ihmistä rituaalien ympärille samalla tavalla kuin lottoarvonta.
Kaikella tällä on jotain tekemistä hämärän akateemisen taustani kanssa. Politiikantutkimuksessa teoretisoidaan paljon onnen ja sattuman käsitteiden ympärillä. Minua kiinnostaa teorioiden sovellus arjen käytännössä - millaista arpaonnea ihminen tarvitsee päästäkseen ennaltamäärätystä paikastaan jonnekin muualle (vaikka sitten punaisen laivan pallomereen)?
Ehkä en saa tarpeekseni vaaleissa äänestämisestä joka toinen vuosi - siksi minussa kytee tarve äänestää myös parasta puutarhaa, kattausta, radioääntä ja Suomen seksikkäintä miestä.
Todennäköisyys voittaa yritysten kilpailuissa on paljon suurempi kuin lotossa. Niihin osallistuu kenties vain satoja tai tuhansia ihmisiä ja joskus palkintojakin on jaossa kymmeniä, jopa satoja. Jos täyttää muutaman kilpailukupongin viikossa, on hyvin todennäköistä, että voittaa jotain ensimmäisen vuoden aikana. Jos tämän lisäksi harrastaa ristisanatehtäviä ja kirjoittaa asiakaspalautteita lehtiin, mahdollisuudet voittaa jotain moninkertaistuvat. Kuulostaa täysvaltaiselta eläkeläismeiningiltä - riittääkö kenelläkään työikäisellä ruuhkavuosia elävällä energiaa täyttää kuponkeja markettien käytävillä tai käydä naistenlehtien kotisivuilla tuottamassa mielipidesivuille joutavanpäiväistä "sisältöä"?
Kun olin toissa vuonna työttömänä, harrastin kilpailuja vakavissani yli puolen vuoden ajan. Voitin kaikenlaista, mitä en varsinaisesti tarvinnut. Keittokirjoja, rentoutumislevyjä. Kun olen ollut äitiyslomilla, olen keräillyt vaippapakettien ja vellipakkausten viivakoodeja ja saanut paluupostissa leluja, pyyhkeitä, katselukirjoja yms. roinaa. Pidän itseäni kulutuskriittisenä vasemmistolaisena. Miksi siis moinen kaupallinen intoilu ja missä menee raja?
Luin joku aika sitten amerikkalaisesta yksinhuoltajaäidistä, joka tienasi lapsilleen elannon harrastamalla kilpailuja jokseenkin ammattimaisesti. Uskon, että Yhdysvaltojen kaltaisessa maassa se voi onnistua, erityisesti internetin aikakautena, kun lomakkeita voi täyttää kymmeniä tunnissa. Minusta tässä on jotain sairasta, jotain radikaalia ja jotain biologista, ihmisen selviytymisviettiin liittyvää. Myöhäiskapitalistisessa yhteiskunnassa on mahdollista, että jotkut käyttävät hyväkseen kaikki vapaamatkustajan mahdollisuudet. Kilpailuihin osallistuminen on täysin laillista eikä se ole kenenkään toisen toimeentulosta pois. Läskit yritykset vain jakavat pois ylijäämää, jonkunlaisia lohdutuspalkintoja niille, jotka eivät kykene heidän tuotteitaan ostamaan. Kilpailujen ammattilainen on uudenlainen onnenonkija ja arjen selviytyjä. Ylikuumentuneilla markkinoilla on mahdollista saada paljonkin asioita ilmaiseksi, jos tuntee markkinoiden lait.
Olen liian laiska kaupan lavoilta dyykkaamiseen, mutta harrastan satunnaisesti kilpailuja. Uusi periaatteeni on, etten enää maksa postimaksuja lähettääkseni lippulappuja jonnekin, vaan käytän vain internetin mahdollisuuksia tai osallistun paikan päällä. Parhaita kilpailuja ovat ne, joissa palkinnot ovat matkoja, konsertteja, elokuvalippuja yms. ei-materiaalista. Hauskinta on se, ettei kilpailujen tuloksia tarvitse odottaa tiettyyn aikaan viikossa, vaan palkinto saapuu, jos saapuu. Ja se saapuu aina iloisena yllätyksenä - kilpailut eivät jäädytä ihmistä rituaalien ympärille samalla tavalla kuin lottoarvonta.
Kaikella tällä on jotain tekemistä hämärän akateemisen taustani kanssa. Politiikantutkimuksessa teoretisoidaan paljon onnen ja sattuman käsitteiden ympärillä. Minua kiinnostaa teorioiden sovellus arjen käytännössä - millaista arpaonnea ihminen tarvitsee päästäkseen ennaltamäärätystä paikastaan jonnekin muualle (vaikka sitten punaisen laivan pallomereen)?
Ehkä en saa tarpeekseni vaaleissa äänestämisestä joka toinen vuosi - siksi minussa kytee tarve äänestää myös parasta puutarhaa, kattausta, radioääntä ja Suomen seksikkäintä miestä.
Subscribe to:
Posts (Atom)
