Olen kuullut Nualasta aiemminkin, ehkä lukenut hänen lehtijuttujaan, nimi on tuttu ja melkein heti kirjan alkusivuilla törmään vielä tutumpaan ilmestykseen, Nelliin. Nell O’Caffertyn juttuja olen analysoinut gradussakin 90-luvulla, hän on Pohjois-Irlannin asioihin keskittynyt tulisieluinen journalisti ja yksi maan ensimmäisiä julkilesboja. Koska seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvien toimittajien oikeudet ovat vaakalaudalla nyt Suomessakin, Nuala O’Faolainin muistelmat antavat toisenlaista perspektiiviä kotimaan tapahtumille.
Nuala alkoi kirjoittaa muuta kuin lehtijuttuja keski-ikäisenä, hänen ensimmäinen muistelmateoksensa Are You Somebody? oli bestseller Brittein saarten lisäksi Pohjois-Amerikassa. Nualan suorasukainen, säälimätön tapa kirjoittaa traumaattisesta perhe-elämästä ja yksinäisyydestä toi hänelle samantyyppistä menestystä kuin vielä vanhempana debytoineelle ”opettajamies” Frank McCourtille.
Muistelmien jälkeen hän otti vapaata toimittajan töistään ja karkasi New Yorkiin kirjoittamaan romaania eläen vapaaehtoisessa yksinäisyydessä alivuokralaishuoneissa. New Yorkiin hän lopulta ihastuu niin, että ostaa ensimmäisen kirjan rojalteillaan kaupungista varastotilan samalla hinnalla kuin olisi saanut kunnon porvarillisen omakotitalon Dublinista. Romaani My Dream of You oli kokeneelle toimittajalle todellinen rajanylitys, hän pystyi todistamaan itselleen, ettei kaiken kirjoittamisen tarvitse pohjautua silminnähtyyn kokemukseen ollakseen todellista kirjoittajalleen ja lukijoille.
Itse luin vasta kolmannen taas omaelämäkerrallisen teoksen Almost There (2003), jossa O’Faolain palaa kahden ensimmäisen teoksen kirjoittamisen kokemuksiin. Ilmeisesti Almost There on vielä keski-ikäisempi ja ”kypsempi” teos kuin Are You Somebody?, siinä keskitytään kirjailijan lähimenneisyyteen dramaattisen eron Nellistä jälkeen. O’Faolain kirjaimellisesti valtaa taloja, joissa keski-ikäinen lapseton naimaton nainen voi olla ”joku” ilman tarvetta selitellä elämänsä valintoja, ja joissa yksin eläminen ei ole ”vähemmän” elämää kuin eläminen kumppanin kanssa. Koska O’Faolainin elämä on risteytynyt sekä miesten että naisten kanssa, hän on Irlannissa mediaseksikäs hahmo, jota aina haastatellaan aiheesta, ”no Nuala, kuinkas monen miehen kanssa oletkaan ollut elämäsi aikana sängyssä?”. O’Faolain onnistuu kaatamaan sekä yksinäisyyteen että lesbouteen/biseksuaalisuuteen liittyviä myyttejä – oikeastaan hänen maailmassaan ei ole väliä asuuko yksin vai yhdessä, harrastaako seksiä miehen vai naisen kanssa, vaan ennemminkin hän etsii onnellisuutta itsestään. Almost There on kirjan nimenä kuvaava, etsintä jatkuu, kukaan ei taida ihan päästä sinne elinaikanaan.
Tällaisia kirjoja kirjoitetaan koko ajan kaikissa maissa, itse teema on kulunut ja egosentrinen, miksi siis vaivautua lukemaan taas yhtä keski-iän kriiseistä kertovaa teosta? O’Faolainin kirjoitustyyli on kai sitten niin kirkas, älyllinen ja samalla viihdyttävä, hän ei anna itsesäälille periksi hetkeksikään, vaan pyrkii koko ajan tutkimaan elämäntilanteitaan monesta eri näkökulmasta. Kyllä, hän on alkoholistiäidin tytär, mutta hän ei kuvaa äidin ryyppäämistä minuutintarkasti ja inhorealistisesti, ei mässäile sen aikaansaamalla kurjuudella, ei vie lukijaa mukanaan rypemään poliisiasemille tai katuojiin. Sen sijaan, hän tutkii, kuinka paljon äidin viha, ironia ja frustraatiot jatkavat elämäänsä hänessä, ja lopulta päätyy itselleen kylliksi hyvään väliaikaiseen ratkaisuun.
En lukisi Almost There:ä dokumenttina irlantilaisuudesta tai irlanninamerikkalaisuudesta; Nuala O’Faolain onnistuu ylittämään kulttuurisia rajoja kerronnassaan ja tavoittamaan tunnetiloja, tunnelmia ja tilanteita, jotka ovat varmasti universaalisti kiinnostavia. Vaikka olen ollut kiinnostunut Irlannin kulttuurista ja historiasta jo kohta pari vuosikymmentä, tämän kirjan parissa en löytänyt mitään uutta irlantilaisuudesta, vaan pidemminkin matkustin Nualan kanssa itseeni, omiin vajavaisuuksiini, pelkoihini ja heikkojen lenkkien juurille.
Erityisen kiinnostavia kirjassa olivat kuvaukset perheen yhdeksän sisaruksen välisistä suhteista. Viihdyin erityisen hyvin sisarusten kesken Nualan kuusikymppisillä Italiassa. Minusta niissä juhlissa oli kaikilla tarpeeksi hengittää ja olla oma itsensä.
