Selkokielen saloja

Sain viime viikolla käsiini tutkijakollegani Saraleena Aarnitaipaleen kirjoittaman selkokielisen romaanin Toinen toisilleen (BTJ Kustannus, Tampere, 2007). Romaani on tarkoitettu suomea toisena kielenä opiskeleville aikuisille maahanmuuttajille ja se kertoo suomalaisen kirjastonhoitajan Siljan ja afganistanilaisen aikuisopiskelijan Mirzan romanttisesta kohtaamisesta Tampereella tässä ja nyt. Olin ilahtunut siitä, että joku ylipäänsä on keksinyt kirjoittaa erityisesti maahanmuuttajille aihepiireistä, jotka ovat heille läheisiä - tämä on kulttuuriteon lisäksi poliittinen teko, viesti kustantamoille uudenlaisten tekstien tarpeesta. Lisää tällaista!

Romaani on kerronnaltaan raikas ja ennakkoluuloton, siinä korostuvat reaalimaailman kokemukselliset erot hyvinvoivan pohjoisen ja ns. "lähtömaiden" ja pakolaisleirien niukkuuden ja turvattomuuden välillä. Kantaaottavia momentteja on paljon, ne liittyvät ennen kaikkea työmarkkinoiden avoimeen rasismiin ja b-lupalaisten asemaan yhteiskunnan totaalisina ulkopuolisina. Romaanissa törmäillään vahvassa humalatilassa ja sivuhenkilöinä on venäläinen lesbopari, jotka päätyvät odottamaan vauvaa. Silja kamppailee syömishäiriöiden ja työpaikkakiusaamisen kanssa; myös hänellä on rankka historia eikä esiinny maahanmuuttajien keskuudessa pelkkänä epäitsekkäänä hyväntekijänä.

Asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Aarnitaipaleella on selkeä pedagoginen näkemys lukijakuntansa täysvaltaisuudesta ja aikuisuudesta: mikään asia suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole sellainen, etteikö siitä voisi keskustella myös vasta tulleiden maahanmuuttajien kanssa.

Kaikki tämä tekee kirjasta erilaisen kuin mitä normaalit suomen kielen oppimateriaalit sisältävät: kirja purkaa tiettyjä yhteiskunnan normatiivisia kuvastoja, ei pelkää lähestyä arkoja aiheita sellaisina kuin ne esiintyvät. Luen tätä romaania samaan aikaan, kun Syyriassa vaahdotaan Leena Landerin romaanin arabiannoksen ympärillä ja pohdin, onko esimerkiksi eurooppalaisen lesboparin arjen esittäminen loukkaavaa joidenkin muslimiryhmien käsityksille perheestä. Kun lesboromaanit saattavat kuohuttaa kristittyä fundamentalistisiipeä ihan täällä kotimaassa, kuinka tällaisille representaatioille käy muunuskoisten maahanmuuttajien parissa?

Tätä voi vain testata, viedä kirjaa luettavaksi erilaisille ihmisille. Ainakaan kirjaa ei kannata etukäteen tuomita liian "radikaaliksi" -voi olla, että juuri seksuaalisuuteen ja perhe-elämään liittyvät erimielisyydet motivoivat maahanmuuttajia keskustelemaan enemmän suomeksi suomalaisten ja muunmaalaisten ulkomaalaisten kanssa enemmän kuin keskustelu KELA:n etuuksista.

Päähenkilöiden välinen rakkaustarina on miedohko, heteroseksuaalinen ja viaton, se ei kesyydellään loukkaa kenenkään tunteita, mutta saattaa jättää lukijan odottamaan vahvempia käänteitä. Romaanin sivuhenkilöistä taas löytyy suurempaa särmää, heidän rosoisuutensa yllättää positiivisesti - Aarnitaival osoittaa, että selkokielelläkin voi saada aikaan psykologisesti monimutkaisia henkilöhahmoja.

Romaani ei ole liian helppo, sen sanavarasto on paikoitellen hämmentävän rikasta ollakseen romaani maahanmuuttajille. Selkokieli näkyy enemmän lauserakenteissa ja kieliopissa. Toinen toisilleen soveltuu keskitason opiskelijoille (mikä on keskitaso?), niille, jotka seuraavat jo itsenäisesti suomalaisia medioita ja ovat jo olleet lukuisilla kielikursseilla ja työharjoitteluissa. Sitä voi käyttää sekä lukemistona kurssilla tai markkinoida itseopiskeluun.