Amerikkalaisia ajattelijoita, osa 1

Luin äskettäin kahta kirjaa rinnakkain ajattelusta, kummatkin kirjoittajat sattuivat olemaan yhdysvaltalaisia. Malcolm Gladwellin pop-psykologinen Blink(2005) löytyi Frankfurtin lentoasemalta ja Joan Didionin Maagisen ajattelun aika (2005) Akateemisen viimeisestä alesta.

Didioniin olen jo tutustunut väitöskirja-aikoina, kun hänen kirjoitustyyliään verrattiin Sara Sulerin tyyliin. Kumpaakin naista yhdistää "journalistinen" tapa kirjoittaa lähisuhteista, he etäännyttävät omat tunteensa tyylillisesti ja tutkivat ystävyyksiä ja rakkauksia joskus julmankin mikroskoopin alla jättämättä mitään yksityiskohtaa huomioimatta. Tällainen tyyli uppoaa minuun kuin häkä; haluaisin oppia kirjoittamaan niin, mutten taida tässä elämässä oppia.

Gladwellista en ole koskaan kuullut mitään. Blink kiinnosti minua intuitiivisesti siksi, että siinä kerrotaan nopeasta päätöksenteosta, silmänräpäyksessä saadusta tiedosta ja asioista, joille meillä ei välttämättä ole olemassa tietoista kieltä. Kuinka joku voi tunnistaa väärennetyn antiikkisen patsaan silmänräpäyksessä, kun tutkimusryhmällä on saattanut mennä kuukausia sen todistamiseen aidoksi? Kuinka päätöksiä tehdään ensiapuosastolla potilaiden sijoittamisesta? Mitä tapahtuu pikatreffeillä ja niiden jälkeen?

Gladwell on itse karibialaistaustainen tiedetoimittaja ja on tehnyt sosiaalisia kokeiluja esim. hiustensa pituuden suhteen. Afrojen kasvatuksen jälkeen hänet pysäytettiin julkisilla paikoilla mm. epäiltynä raiskauksesta. Kirja kertoo myös välillisesti rodullisesta profiloinnista, negatiivisista mielikuvista, joita afroamerikkalainen kulttuuri herättää ei pelkästään valkoisissa vaan myös afroamerikkalaisissa itsessään ja yrittää vastaa kysymykseen, miksi afroamerikkalaisuus ja rikollisuus liitetään vaistonvaraisesti yhteen julkisilla paikoilla. Gladwell ottaa hyvin erilaisia esimerkkejä "ajattelusta ilman ajattelua" ja punoo epätodennäköisiä lankoja yhteen. Lopulta lukija pääsee itse testaamaan omia tapojaan arvioida toisia äkkitilanteissa ja pohtimaan sitä, kuinka paljon blink-ajattelua on sopiva määrä arjen tilanteissa.

Itselleni Blink oli elämys: nopeana päätöksentekijänä ymmärsin monen kirjan esimerkin intuitiivisesti, mutta kirjan loppua kohti Gladwell monimutkaistaa asioita ja tarjoaa ristiriitaisia esimerkkejä, joissa pelkkä intuitio ei toimikaan. Hän kutsuu "väliaikaiseksi autismiksi" tilanteita, joissa tilannetajumme ja mielenlukutaitomme pettää - jossa tulkitsemme kirjaimellisesti merkkejä, joita kuuluisi tulkita väljemmin. Poliisien takaa-ajotilanteissa moni ampuu herkemmin mustaa rikoksesta epäiltyä kuin valkoihoista vain, jos tällä sattuu olemaan kädessään joku esine (joka tulkitaan aseeksi). Tilanteiden lukutaito ei siis synnykään yhden intuitiivisen havainnon perusteella, vaan usean silmänräpäyksen/momentin luovasta yhdistelystä.

Joan Didion kirjoittaa myös äkillisestä tiedosta, kielletystä tiedosta ja toiveajattelusta, johon ihminen usein ajautuu surussa tai stressissä. Hän kirjoittaa surun aikaansaamista "kognitiivisista puutoksista" samaan suuntaan kuin Gladwell "väliaikaisesta autismista". Tekstit ovat tyylillisesti kuin eri planeetoilta (kuin lukisi Valittuja paloja ja Marcel Proustia rinnakkain), mutta ne ohjaavat lukijaa samaan suuntaan, tutkimaan oman mielen sisäisiä kausittaisia vaihteluja. Didion menettäessään aviomiehensä neljänkymmenen vuoden liiton jälkeen ja samaan aikaan taistellessan tyttärensä elämästä selvisi vain maagisen ajattelun avulla, ja kirja on jonkunlainen testamentti kaikille, jotka haluavat surra yksin, rauhassa, ilman yhteiskunnan tarjoaman kriisiryhmän tukea. Surun keskellä hän muistuttaa muitakin olennaisten asioiden tärkeydestä:

"Pöydän kattamisen. Kynttilöien sytyttämisen. Tulen virittämisen. ruuanlaiton. Kaikkien niiden kohokkaiden, créme caramellien, lihahyytelöiden, lihapullien ja okrakeittojen. Sen että oli puhtaat lakanat, puhtaat pyyhepinot, myrskylyhdyt hurrikaanien varalle, tarpeeksi vettä jaruokaa, jotta selviäiisi kaikista mahdollisista kohdalle osuvista geologisista katastrofeista." (Didion 2005, 186)

Erinomaisia elämäntaito-oppaita kummatkin. En kelpuuttaisi kumpaakaan mukaani autiolle saarelle, vaan nämä ovat kirjoja, joita luetaan urbaanin kaaoksen keskellä - lentokentillä, ruuhkabusseissa, sairaalan odotushuoneissa. Jos mikään kirja onnistuu auttamaan meitä jäsentämään kokemuksia kaaoksesta, yllätyksellisistä voitoista ja menetyksistä, äkillisistä suunnanmuutoksista, luulen, että se on lukemisen arvoinen.