Kristiina Ehinin runoista

Jos haluaa aistillista ja älyllistä piristystä harmaimpaan kaamokseen, kannattaa hankkia käsiinsä
virolaisen Kristiina Ehinin kaksikielinen runokokoelma Noorkuuhommik - New Moon Morning (2007). Sen on kääntänyt englanniksi Ilmar Lehtpere ja se sai äskettäin Britanniassa merkittävän käännösrunopalkinnon.

Ehin on hämmentävän antropologinen runoilija, joka yhdistää suomalais-ugrilaisia ja kaukaisempia, Siperiaan viittaavia folklore-elementtejä, Neuvostoajan lapsuusmuistoja ja nykyajan ekologista pohdintaa. Hän kutsuu lukijan mukaansa Itämeren rannoille keräämään neoliberalistisia roskia, pitkille junamatkoille transsiperialaisella radalla, jonka varrella kultahampaiset mummot myyvät rahkapiiraita ja mustinta teetä. Tunnelmat, värit, tilanteet ovat kirkkaita ja omituisuudessaan hykerryttäviä: nuoruus maistuu seesamille, unet ovat ujoja ja itseriittoisia peuroja ja Neuvosto-Venäjä on tapettejen jäännöksiä vanhojen talojen seinillä - muistoja, joita ei kokonaisuudessaan voi koskaan repiä pois.

Kokoelma on kooste runoja useammasta vironkielisestä kokoelmasta, jonkinlainen poikkileikkaus nuorena kirjoittamisen aloittaneen, jo etabloituneen runoilijan tuotannosta. Ehin on vasta nyt kolmikymppinen, voimme siis odottaa häneltä vielä paljon. Myös hänen vanhempansa ovat merkittäviä kulttuurivaikuttajia Virossa, isä on myös runoilija ja äiti kääntäjä. Tarkkasilmäiset ovat ehkä nähneet hänen esiintyvän YLE:n Runoraadissa, mutta en ole koskaan muuten kuullut puhuttavan hänestä lahden tällä puolen.

Joku runoissa saa minut ajattelemaan esimerkiksi Björkin laululyriikkoja ja joidenkin irlantilaisten naisrunoilijoiden kuten Eavan Bolandin tekstejä. Ne vievät minut myös toisten merten rannoille, samalla lähelle ja kauas. Ehinin rakkausrunoissa on samanlaista outouttavaa ehdottomuutta kuin Björkin rakkauslauluissa, ne puhuttelevat lukijaa suoraan, ilman kompromissejä. Toisaalta Ehinin poliittisemmat runot, ne joissa hän pyrkii purkamaan liian yksioikoisia naiseuden ja mieheyden myyttisiä kuvastoja, muistuttavat minua Irlannista - myyttejä ja legendoja voi kirjoittaa uudelleen itselleen sopivammiksi, niiden kauneus voidaan säilyttää, vaikka ei uskoisi niiden status quota säilyttävään sanomaan. Erityisesti kultanaisesta kertova runo, "Kuldnaine", on yritys luoda jotain uutta heteroseksuaalisuudesta:

"your gold
is the husk
we shake off with a laugh
there's no point in shaping and sculpting
forgive me
you're wasting your time
one day I'll be dried up and wrinkled anyway

but never bowed"

Nautinnollisinta tässä kokoelmassa on itse viron kieli, vaikkei siitä paljoa ymmärtäisikään. Luen runoja englanniksi, yritän sitten ymmärtää yksittäisiä sanoja viroksi. Huomaan, kuinka pirun vaikeaa kääntäminen on ollut ja kieltämättä Lehtpere on tehnyt ensiluokkaista työtä. Hyvän kääntäjän on aina tehtävä runoista omiaan - tässäkään käännökset eivät ole kirjaimellisia, vaan Lehtpere on joutunut keksimään olevaa olemattomasta. Olen lukenut runoja viroksi ääneen ja maistellut sanoja, joihin voisi rakastua:

"raiperoheline
noore südame valu
kooljakollane
kaaslaseleidmisepiin"

Kuunnelkaa, kuinka omituiseksi säkeistö muuttuu englannissa:

"carrion-green
the pain of a young heart
cadaver-yellow
the anguish of finding a companion"

Kutkuttavaa, ja niin erilaista kuin suurin osa suomeksi kustannetusta runoudesta. Odotan, että saisin lukea koko Ehinin tuotannon. Näiden kautta voisi vaikka oppia viron kielen!