Kaunokirjalliset teokset neuvostoajan painonnostosta jahtaavat minua. Luen tänä vuonna jo toista. Aloitin kauden jo keväällä Zinaida Lindénin huikealla romaanilla Ennen maanjäristystä (2005), jonka ruotsinkielinen alkuperäisteos sai samana vuonna Runeberg-palkinnon. Tarina Suomessa asuvasta venäläisnaisesta ja olympiatason painonnostajasta, jotka tapaavat Tolstoi-junan ravintolavaunussa ja mies kertoo naiselle matkan aikana elämänsä tarinan.
Lindén on ilmiömäinen kertoja, paikoitellen jopa poeettinen, ja hänen juonenkäänteensä ovat lievästä Sovjet-nostalgiasta huolimatta epätavallisia. Romaanin päähenkilö, entinen painonnostaja Ivan päätyy epäonnistuneen avioliiton jälkeen sumopainijaksi Japaniin, jossa hänelle aukeaa uusi maailma, uusi mahdollisuus ylittää omia rajoja. Kaikki tarinassa on jatkuvassa liikkeessä. Kertomus lonksahtee eteenpäin kuin turkoosit rautavaunut. Se kutsuu mukaan pitkälle matkalle Siperian yli ja soveltuu siksi erinomaisesti kaikille matkakuumeisille.
Erityisen otettu olin siitä, että kategorinen "maahamuuttajanainen" on oppinut toisen kotimaisen kielen niin sujuvasti, että pystyy kirjoittamaan sillä romaanin. Uusi romaani Kirjeitä Japanista (2007) tuntuu jatkavan samaa kolmen kulttuurin välistä vuoropuhelua.
Olisin jättänyt Lindénin romaanin muistojen arkkuun kirjoittamatta siitä mitään, ellen olisi äskettäin törmännyt toiseen kaunokirjalliseen teokseen, missä myös käsitellään neuvostoliittolaista painonnostoa. Latvialais-kanadalainen David Bezmozgis on kirjoittanut puoliomaelämäkerrallisen novellikokoelman Natasha (2005), jossa myös muistellaan samaa hypnoottista voimalajia. Lindénin ja Bezmozgisin teoksissa on kummassakin painonnostajia, jotka nauttivat huomattavista materiaalisista eduista edustaessaan suurta ja mahtavaa - he pääsevät länteen ostamaan farkkuja ja kalliita merkkipaitoja koko suvulle. Urheilijan sosiaalinen status on järkkymätön. Aktiiviuran jälkeen hänelle yleensä järjestyy lupaava ura valmentajana tai urheilun hallinnossa.
Bezmozgis vetää painonnostaja-KGB-parodiansa pidemmälle kuin runollinen Lindén - hän pilkkaa urheilijoiden vartijoita, jotka tekivät kisamatkoilla mitä tahansa päästäkseen kunnon hammaslääkärille. Autot odottavat urheilijoita aina ovella, vaikka aamuun asti, sillä urheilijoiden loikkaaminen länteen on jatkuva riski. Kanadassa asuvat maahanmuuttajat ovat jo melkein unohtaneet, miltä tuntuu olla jatkuvan valvonnan alaisena. Bezmozgisilla on terävä tapa havainnoida itään ja länteen liittyviä stereotypioita ja myyttejä - jos pilkka osuu omaan nilkkaan, se on aina pilkkaa sisältä päin. Jos siis sovjet-kansalaisten kultahampaille nauretaan, se tehdään hyväntahtoisessa hengessä.
Olisin jättänyt Lindénin romaanin muistojen arkkuun kirjoittamatta siitä mitään, ellen olisi äskettäin törmännyt toiseen kaunokirjalliseen teokseen, missä myös käsitellään neuvostoliittolaista painonnostoa. Latvialais-kanadalainen David Bezmozgis on kirjoittanut puoliomaelämäkerrallisen novellikokoelman Natasha (2005), jossa myös muistellaan samaa hypnoottista voimalajia. Lindénin ja Bezmozgisin teoksissa on kummassakin painonnostajia, jotka nauttivat huomattavista materiaalisista eduista edustaessaan suurta ja mahtavaa - he pääsevät länteen ostamaan farkkuja ja kalliita merkkipaitoja koko suvulle. Urheilijan sosiaalinen status on järkkymätön. Aktiiviuran jälkeen hänelle yleensä järjestyy lupaava ura valmentajana tai urheilun hallinnossa.
Bezmozgis vetää painonnostaja-KGB-parodiansa pidemmälle kuin runollinen Lindén - hän pilkkaa urheilijoiden vartijoita, jotka tekivät kisamatkoilla mitä tahansa päästäkseen kunnon hammaslääkärille. Autot odottavat urheilijoita aina ovella, vaikka aamuun asti, sillä urheilijoiden loikkaaminen länteen on jatkuva riski. Kanadassa asuvat maahanmuuttajat ovat jo melkein unohtaneet, miltä tuntuu olla jatkuvan valvonnan alaisena. Bezmozgisilla on terävä tapa havainnoida itään ja länteen liittyviä stereotypioita ja myyttejä - jos pilkka osuu omaan nilkkaan, se on aina pilkkaa sisältä päin. Jos siis sovjet-kansalaisten kultahampaille nauretaan, se tehdään hyväntahtoisessa hengessä.
Bezmogzisin Latviasta Kanadaan loikanneet juutalaispakolaiset ovat tuoneet mukanaan jopa neuvostoaikaiset emalimukit ja puudelit - minua miellyttää näissä kertomuksissa pienet yksityiskohdat, piikikkäät havainnot. Latvian juutalaisia ei ole suurkaupungissa pilvin pimein, he erottuvat muista entisistä neuvostoliittolaisista ja muista juutalaisista - kirjan perheellä on vain kourallinen lähisukulaisia ja yksi ystäväperhe, jonka kanssa seurustellaan päivittäin. Perhe asuu Toronton halvimmissa kortteleissa Bathurstin ja Finch-katujen risteyksessä ja maksavat ylimääräiset 20 dollaria vuokraa, etteivät satu samaan taloon ei-juutalaisten venäläisten kanssa.
Jos on nähnyt elokuvan Lilja4ever, novellikokoelman nimikkotarina "Natasha" tuskin kolahtaa. Se on tarina teinitytöstä, joka joutuu muuttamaan Moskovasta äitinsä kanssa Torontoon asumaan uuden aviomiehen kanssa. Tyttö on tienannut Moskovassa hyvät rahat pornotähtenä ja vihaa uutta maata, jossa ei eletä samalla intensiteetillä kuin kotona. Natasha päätyy harrastamaan seksiä kaikkien miesten kanssa, päähenkilö Markin, joka on hänen uusi serkkupuolensa, Markin huumediilerin ja jopa isäpuolen kanssa. "Natasha" vain toistaa venäläisnaisiin liittyviä stereotypioita, se ei kuljeta lukijaa uusiin paikkoihin eikä järkytä poliittisesti kuten Lukas Moodysson onnistui elokuvallaan tekemään.
Minua puhutteli tässä kokoelmassa eniten tarina "Minyan", jossa kahden vanhan juutalaismiehen homosuhde paljastuu vasta toisen hautajaisissa. Mitä miesten yhteisö synagogassa lopulta merkitsee, ja kuinka rabbi voi hyväksyä kaksi homomiestä sisäpiiriinsä epäilyistään huolimatta, koska ilman heitä kymmenen miehen minyan-rukouspiiri ei koskaan täyttyisi. Vanhukset ovat saaneet asua samassa palvelutalon yksiössä vuosikaudet, nukkua samassa parivuoteessa vedoten toisen varattomuuteen.
En tiedä, onko Kanadassa jo erillisiä sateenkaariväen senioriasuntoja, mutta David Bezmozgis ainakin osaa kohdata aikansa haasteet alleviivaamatta itsestäänselvyyksiä (paitsi prostituutioon ja muuhun naiskauppaan liittyviä). Pienten vihjeiden kautta hän kirjoittaa suurempaa sosiaalihistoriaa kuin äärimmäisyyksiin asti politisoitunut queer-tutkija koskaan onnistuisi tekemään. Aloittaen painonnostajista ja päätyen juutalaisten homovanhusten oikeuksiin hän onnistuu kutakuinkin purkamaan oman yhteisönsä maskuliinisuuksia tavalla, joka myös kutsuu satunnaisen matkailijan mukaan.
Jos on nähnyt elokuvan Lilja4ever, novellikokoelman nimikkotarina "Natasha" tuskin kolahtaa. Se on tarina teinitytöstä, joka joutuu muuttamaan Moskovasta äitinsä kanssa Torontoon asumaan uuden aviomiehen kanssa. Tyttö on tienannut Moskovassa hyvät rahat pornotähtenä ja vihaa uutta maata, jossa ei eletä samalla intensiteetillä kuin kotona. Natasha päätyy harrastamaan seksiä kaikkien miesten kanssa, päähenkilö Markin, joka on hänen uusi serkkupuolensa, Markin huumediilerin ja jopa isäpuolen kanssa. "Natasha" vain toistaa venäläisnaisiin liittyviä stereotypioita, se ei kuljeta lukijaa uusiin paikkoihin eikä järkytä poliittisesti kuten Lukas Moodysson onnistui elokuvallaan tekemään.
Minua puhutteli tässä kokoelmassa eniten tarina "Minyan", jossa kahden vanhan juutalaismiehen homosuhde paljastuu vasta toisen hautajaisissa. Mitä miesten yhteisö synagogassa lopulta merkitsee, ja kuinka rabbi voi hyväksyä kaksi homomiestä sisäpiiriinsä epäilyistään huolimatta, koska ilman heitä kymmenen miehen minyan-rukouspiiri ei koskaan täyttyisi. Vanhukset ovat saaneet asua samassa palvelutalon yksiössä vuosikaudet, nukkua samassa parivuoteessa vedoten toisen varattomuuteen.
En tiedä, onko Kanadassa jo erillisiä sateenkaariväen senioriasuntoja, mutta David Bezmozgis ainakin osaa kohdata aikansa haasteet alleviivaamatta itsestäänselvyyksiä (paitsi prostituutioon ja muuhun naiskauppaan liittyviä). Pienten vihjeiden kautta hän kirjoittaa suurempaa sosiaalihistoriaa kuin äärimmäisyyksiin asti politisoitunut queer-tutkija koskaan onnistuisi tekemään. Aloittaen painonnostajista ja päätyen juutalaisten homovanhusten oikeuksiin hän onnistuu kutakuinkin purkamaan oman yhteisönsä maskuliinisuuksia tavalla, joka myös kutsuu satunnaisen matkailijan mukaan.
No comments:
Post a Comment